Keep on running, keep keep on running, there's no place like home

Muutan alle kuukauden päästä takas Suomeen. Ei kai tää Tukholman elämäkään niin kurjaa ole. Onhan kaikkea kivaa tapahtunut. Mutta ei tää kyllä koti ole. Homeinen parakki ja paskaduuni.

Tällanen kiinnostava fakta: Ruotsissa ei tarvii lääkärintodistusta sairaslomaan. Riittää, että pirauttaa pomolle. Itsekin oon valitettavan usein potenut vatsatautia ja nuhakuumetta kesän aikana, viimeks tänään...

Paras päräytys tänä kesänä on ollut Hultsfred-festivaali Etelä-Ruotsissa. Suomalaiset kaiffarit Maiju ja Johannes oli sinne matkalla ja me treffattiin Tukholmassa oluiden äärellä. Ei niiden kauaa tarvinnut mua mukaan maanitella. Kolme minuuttia kamppailin moraalini kanssa ja sit päätös syntyi: meitsi lähti megeen. Crystal Castles, White lies ja Beach house here I come! Seuraavana iltana starttas festarijuna ja meininki oli katossa! Ennen junan lähtöä mulla oli kumminkin ollut tuskaisa päivä lippua metsästäen. Mistään ei niitä enää saanut ja netissä näytettiin että liput on loppuun myyty. Illalla olin jo menettänyt toivoni. Olin vittuuntunut elämääni täällä ja tulin kotiin puistojumpasta. Ajateltiin näitten muiden suomalaisten kanssa leipoa pullaa, että tulis kotoisa olo. Kello oli 20.17 kun maiju pirautti mulle ja kilju luuriin, että rautatieasemalta saa vielä lippuja. Mulla oli 43 minuuttia aikaa pakata, pyöräillä asemalle(4km), nostaa rahaa, ostaa lippu ja hypätä junaan. Voi sentään, niin vauhdikkaana mua harvoin näkee. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehdin ajoissa ja voi vittu että tuli hyvä fiilis!

Oli mielettömät festarit! Oon niistä vieläkin aivan haltioissani. Parempaa festariseuraa saa oikeesti hakea. Oli niin ihanaa nähdä Maijua ja Johannesta pitkästä aikaa. Kännissähän siellä oltiin koko ajan kuin käet, mutta niin se festareilla kai kuuluukin. Festariolosuhteissa tuhoutuneen vaatteet, maahan pudonneet viinapullot ja rahalliset tappiot ei tee ollenkaan kipeetä, kun oli vaan niin huippua! Juostiin White liesin keikalle Maijun kanssa käsikädessä ja laulettiin mukana "keep on runnin, keep keep on running, there's no place like home" Siinä oli jotain nuoruuden tuntua. Sellasta, että elämä on nyt ja tässä. Festareitten jälkeen oli elämän maku vähän hukassa. Alla kuvamateriaalia todisteena:

Maiju palaili aika pian Hultsfredin jälkeen takas Suomeen, mutta Johannes jäi vielä Stockikseen. Viime lauantaina päätettiin räjäyttää Tukholman bailuskene. Niin me sit kans tehtiin. Sellasen toteisin länsinaapureistamme, että vittu osaako nää ollenkaan bailaa, hä? Festareilla yleisö vaan seiso keikoilla ja tanssilattioillakin täällä ihmiset on vitun dead. Tietty sillon näillä alkaa tanssijalat vipattaa, jos tiskijukka soittaa jotain paskaa eurohumppaa... Aika kova ikävä on jo Ruman tahmeeta dansgolvia.

Ennen Johanneksen paluuta kotikonnuille päätettiin vielä viettää mukava ilta viinin, kertakäyttögrillin ja Långholmenin mielettömien maisemien parissa. Illan hämärtyessä meininki sitten muuttu: paikalle pärähti auto ja joukko ihmisiä, jotka alko kovasti puuhaamaan jotakin. Pian meille selvis, kuinka onnekkaita paskiaisia oltiinkaan: Sinä samaisena yönä, sillä samaisella paikalla pamahti pian käyntiin maanalaiset teknoreivit. Olihan se jo jotakin. Tampattiin menemään aamun sarastukseen saakka ja okei, sen ohi. Kuinka kaunista siellä oli, joukko ihmisiä tanssimassa sulosointujen tahtiin, meri ja nouseva aurinko. Johannes polkas sit satamaan ja mää palasin parakkiini. Seuraava päivä meni sit aikalailla nukkuessa ja herätessänikään en oikein voinut käsittää kuinka vitun ihmeellistä elämä voi olla. Kaikki on niin kiinni sattumasta ja toisinaan elämä tarjoo parastaan. Kiitos viimeisestä siis.

Viimeaikaiset tapahtumat on herättänyt mut henkiin. Oon tavannut mielenkiintosia ihmisiä ja kuullut meheviä matkakertomuksia, nähnyt reissusta palaavia ja sinne vasta lähteviä. On tullut itellekin sellanen fiilis, että jonnekin kun pääsis. Ja jossain vaiheessa vielä pääsenkin, se on saletti.

Nyt suukot Tukholmasta, kohta on aika mennä nukkumaan.
<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Enna

Ps. Sorry vähäinen kuvien määrä. Nyt oli vaan niin paljon juttua, jota en malttanut pitää itselläni enää

pakoputkessa

Tällä hetkellä mun elämäni koostuu neljästä osasta:

1. Työ ... onneks enää alle kaks viikkoa. Urani elokuvateatterin siivoojana on päättymäisillään, vähän surkeeta. Ikävöin jo nyt ilmasia irtokarkkeja. Niitä yrjösettejä ei kyllä tule ikävä. Terveiset sinulle joka söit viime perjantaina tonnikalapastaa ja tulit elokuviin.

2. Prison Break. Siis tää on niin noloo. Kuka käskee mua kattomaan näitä amerikkalaisia jännärisarjoja? Tuhoon elämäni ja aivosoluni näillä, koska oon niin sekunnissa koukussa... ja ei saatana noi miehet ja niiden lihakset, lopettakaa jo kasvaminen ...


3. Sänky ja rötväys. Parasta. Ainoa miinus niskan hienoinen jäykistyminen

4. Ruoka, yleensä sängyssä syötynä samalla kun tykitän miljoonatta prison break -jaksoa.

Tää tilanne on ns. noidankehä tai oravanpyörä. Fyysisesti rankka työ ajaa mut prison break -maailmaan joka työpäivän päätyttyä, jaksojen lomassa torkun ja syön. Ja sama toistuu seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Rupee pikkuhiljaa vituttaan tää elämän ykstoikkonen sisältö, voisko joku pelastaa mut täältä sängyn syövereistä? Kai tän vaiheen on pakko joskus loppua. Viimeestään sillon, kun työt loppuu.

Ja ettei kukaan vaan luule mua Ullikseks tai Ennaks, lisään vielä kuvan naamastani (ei mitään livekuvaa koska Prison Break ei tee hyvää mun olemukselle)

<3,
Itse Siiri


ps veljeni veisteli mun elämästäni vähän läpyskää, tulos otsikossa

Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli...

Siiri kävi täällä ja metsästiin asuntoja ihan hurjaan tahtiin. Rakas ystäväni viipyi täällä suomen Washingtonissa (?) viis päivää ja ehti sinä aikana, kun mä tein töitä, käydä hienosti monta näyttöä läpi. Ehdittiin me hienosti siinä juhliakin välissä, oli aika tiudea settiä varsinkin tanssi muuvit Lostarin parketeilla.. Mutta kaikista hienoin setti oli varmaan se mitä päädyin halailemaan illan päätteeks. Noh ei siinä mitään, ollaan mm. saatu yks asuntotarjous, joka vedettiin alle tunnissa takas.. koska joku tarjoutu oikeesti ostamaan sen kämpän. Kuin hienoo tuuria meille.... helvetti alle tunnissa. NOH ei me sinne etelä-haagaan oltais haluttukkaan... fuck that. Ei oo ihan helppoa löytää asuntoa helsingistä, aikamoista tykitystä kyllä pitää olla. Meillä onneks oli tosi kivaa ja ainoo mitä koko viikonlopusta puuttu oli Enna... joten tuuppa jo takas sieltä, otetaan yksiö ja kingbed meille kolmelle, ok? Jussi halla-ahokin kysy, että jos homoavioliitto pitäs olla okei niin miksei sitten moniavioisuus... HALOO NIIMPÄ!!!! Ihan samaa mieltä.... me kolme voitais sitten avioituu ja adoptoida lapsi vietnamista..?! ok no mutta...

Sen lisäks, että Siiri kävi täällä valtavassa ja hullussa helsingissä, mä otin ja REPÄSIN.. menin nimittäin mun koulukavereiden kanssa Tallinnaan. Hurjaa. Mulla oli yks vapaa päivä näiden töiden lomassa ja sinne sitten myö mentiin. Oli ihan hauskaa tai tosi kivaa oikeestaan päästä pois Helsingistä, vaikka sitten ihan tohon viereen. Meijän Tallinnan vierailu itsessään oli... hhm hyvin suppea ja pinta-alallisesti käytiin aika todella heikosti missään. Ystävämme lähihoitajat nimittäin tahtoivat.. vain ja ainoastaan.. Super alkoon... hahah joten peukku heille tästä.. Pääsin myös osaksi tätä ihanuttaa, eli sain raahata heidän sataa lavaa perässäni. Käytiin me syömässä oikeesti hyvin ja oli hauskaakin, ei siinä mitään. Laivan jälkeen osa porukasta oli tylsiä ja lähti kotiin, mutta minä ja Veera lähdetiin keskustaan Vertsukan kavereiden kanssa. En varmaan kehtaa sanoa baarien nimiä joihin jouduttiin, mutta aamulla löysin itteni ihan jostain muualta kun vuosaaresta ja 3 tuntia unta takana, joten olo oli melko ruhtinaallinen, kun lampsin töihin.
Tänään jostain syystä mun työkaveri oli löytäny taxikuitin pukkarinlattialta ja tuli yläkertaan " Hei ullis, unohdin sanoa, että näin sut keskiviikkona puol 4 aikaan jonkun kanssa taxitolpalla.. kuka se oli?" menin ihan vaikeeks ja olin ihan " öööö... ööö mitä... en tiiä... kuka, ei, en mä tiedä... hmmm.. yks vaan.." Joten paljastuin pahemman kerran, koska eihän se tyhmä mua missään ollu nähny kun ne vaan lämäytti sen kuitin mun nenän eteen ja nauro räkäsesti, että paljastuit.. mhm. Kiitti vaan. Torstaina oon lähössä niiden apinoiden kanssa ulos ja vitsit sitä odotellessa hahaha, mulla on just hauskoja duunikavereita.

Perjantaina se on taas Pariisin Kevät YK:lla ja Auri osti mulle synttärilahjaks lipun sinne.. se on paras ... pusu sille! Nyt voisin mennä nukkumaan, koska huomenna ylläripyllä surprise surprise TÖITÄ! ahahaha Meijän yks sijainen sano mulle ja jussi, että te ootte muuten aina töissä... ainakun tuun tänne niin jompikumpi tai molemmat täällä oleilee. No mut hei ... true dat.. :D ahhahaahah

Tässä vielä mun iloinen ilta ilme....

Rakkautta ja hyvää seuraa

Ullisssss

erittäin miellyttävä ja toimivapohjainen

Vuokraisitko näille naisille asuntosi?

Istun Cafe Picnicissä ja odotan joko sitä että kuolen jännitykseen tai lähen asuntonäyttöön. Luulen että kallistun jälkimmäisen puolelle. Ullis lähti töihin, joten meen yksin kattomaan kämppiä. Käytiin jossain luolassa Meilahdessa, joka tosiaan oli aika luola. En sit tiiä mitä lukaalia luulen metsästäväni ... Poreamme vakiovarusteena?

Joo että täällä istun ja otan kuvia itestäni, elämä on laiffii. Tiiättekö mikä on noloo? Ottaa itestään 'huomaamattomasti' kuva webbarilla ja läppärin äänet on vitun kovalla että KLIK KLIK VAAN KUULIKO KAIKKI VARMASTI, OTIN KUVAN ITSESTÄNI.

Ei pystyny mitää villii posee heittää

Mutta on kyllä hienoo. Siis kulkee täällä ja kattoo kaikkia mestoja että nää on mun hoodit kohta. Ihan kohta. Sellanen positiivinen kutinajännitys päällä tästä elämäntilanteesta, kun kaikki on aika avoinna. Joskus on miellyttävä havahtuu siihen, että on kateellinen itelleen jostain ja sit tajuta että joo se oonki minä! Joskus käy myös niin että tuntee myötähäpeetä itteensä kohtaan mutta harvemminhan tuota...

Nyt jatkan jännittämistä! Peukku elämälle,

Siiri

no otetaan elämälle

Oon ollut Marian naapuri ja ystävä kohta 20 vuotta. Miten tää on ees mahdollista :D Pienenä meitä luultiin sisaruksiksi, miten sekään on mahdollista... Siis kattokaa meidän naamoja esimerkiks? No, parempaa ja ihanempaa ystävää saa hakea. Kuinka outoo, etten ookkaan seuraavat kakskyt vuotta sen naapuri?

Ihana kuva Mariasta!

Oltiin lauantaina vähän rilluttelemassa ihan sen kunniaksi että mulla oli nimpparit kaks viikkoo sitte (juotiin mun nimppariskumpat) ja Marialla oli lauantaina (se oli ostanu mulle coronan!!). Tai jooh elämän kunniaks me yleensä nostetaan maljoja! Musta on vaan mukavaa keksiä aihetta juhliin kaikesta typerästä. Niinku nimppareista.

Ja ainiin koska tää blogi on hyvä kommunikaatioväline, niin Enna, yks sun kaiffari vetäs lauantaina ässän hihasta ja sivalsi jotain sen suuntasta että oon sun tyttöystävä, oolrait... Oliko eka kerta... ei... :D

Ja Ullis (plus muu Helsinki), NÄHÄÄN TORSTAINA!!

Rakkautta,
Siiri